![]() |
|
| Get it Right Helsinki | Palvelut | Yhteystiedot | Hakukonemarkkinointi | Hakukoneoptimointi | Hakusanamainonta Sosiaalisen median optimointi | Web-analytiikka |
| |
Huhtikuussa järjestettävässä Facebookin f8 -kehityskonferenssissa on odotettavissa jälleen uusia palveluja FB -käyttäjille. Yhtiö on nimittäin oletettavasti julkaisemassa ominaisuutta, jonka avulla käyttäjät voivat jakaa tilapäivityksen lisäksi myös sijaintitietonsa. Tästä uudesta piirteestä saatiin vihiä jo viime marraskuussa, kun Facebook julkaisi päivitetyt käyttöehtonsa, joissa on maininta sijaintitiedon jakamisesta. Facebookin aikeista julkaista ominaisuus ensi kuussa kertoi New York Times, jonka lähteiden mukaan uutta työkalua on kehitetty jo lähes vuoden verran. Sijaintitiedon jakaminen muille käyttäjille on ollut aiemmin mahdollista muun muassa Twitterissä. Facebook on avoin Internet-yhteisö, jonka jäsenet jakavat oman profiilinsa kautta muun muassa valokuvia, videoita ja tietoja itsestään. Facebookilla on yli 400 miljoonaa käyttäjää, joista noin puolet kirjautuu palveluun vähintään kerran päivässä. Facebook ja Twitter kuuluvat sosiaalisen median sovelluksiin. Tutustu lisää sosiaaliseen mediaan ja Get it Rightin tarjoamiin sosiaalisen median palveluihin. 10.3.2010 | ||||||
| |||||||