Logo



 
Bookmark and Share
22.6.2010

Googlen uudistukset muuttavat hakutuloksia


Google on julkaissut uuden indeksointijärjestelmän nimeltään Caffeine, eli suomalaisittain kofeiini. Uudistus julkistettiin 8.6. Googlen omassa blogissa. Hakukoneyhtiön mukaan uusi indeksointijärjestelmä tuo Googlen käyttäjille 50 prosenttia tuoreempia tuloksia ja laajemman sivustokannan kuin koskaan ennen. Blogikirjoituksessa hakukonejätti toteaa verkkoon tuotettavan sisällön kasvaneen ja kehittyneen paitsi määrällisesti, myös uusilla formaateilla. Sivustojen sisältö on tullut yhä tärkeämmäksi ja monipuolisemmaksi videoiden, kuvien, uutisten ja reaaliaikaisten päivitysten myötä, minkä johdosta myös hakukoneiden käyttäjien odotukset relevanttien hakutulosten suhteen ovat kasvaneet.

Googlen blogin mukaan uusi indeksointitapa takaa tuoreemmat hakutulokset jatkuvalla Internet-sisällön analysoinnilla. Kun vanha järjestelmä päivittyi kokonaisuudessaan noin kahden viikon välein, kofeiini tuo uudet sivut hakutuloksiin nopeasti niiden julkaisun jälkeen. Uusi järjestelmä siis käsittelee joka sekunti satoja tuhansia sivuja. Google vertaa blogissa vauhtia paperipinoon, joka kasvaisi kolme mailia korkeutta sekunnissa.

Sattumaa tai ei, samoihin aikoihin on ollut puhetta myös ”Google May Day”:sta, muutoksista hakukoneen algoritmissä. Nämä muutokset vahvisti Googlen asiantuntija Matt Cutts YouTube-videossaan. Google May Dayn tuomat uudistukset vaikuttavat lähinnä” long tail”-hakuihin, eli yli kolme sanaa sisältäviin hakulauseisiin. Tällaisia voisivat olla esimerkiksi verkkokauppojen tarkat tuotenimikkeet.

Me Get it Rightissa reagoimme Googlen uudistuksiin ja seuraamme jatkuvasti viimeisimpiä uutisia koskien hakukonemaailmaa. Jos tahdot lisätietoa tai katsauksen oman sivustosi kunnosta Googlen muutosten jälkeen, ota meihin yhteyttä!

22.6.2010
Kirsi

Adwords certified partner-125 SnoobiLogo WaaFinlandAAA 04-2010.ENGGet it Right Helsinki Oy
Eerikinkatu 27
00180 Helsinki
info (at) getitright.fi
+358 9 2514 3278
Get it Right

Tapa toimia
Yhteyshenkilöt
Palvelut

Web-analytiikan palvelut
Sosiaalisen median palvelut
Hakukoneoptimointipalvelut
Hakusanamainontapalvelut
Hakukonemarkkinointi

Hakusanamainonta
Hakukoneoptimointi
Hakukonemarkkinoinnin sanastoa
Sosiaalisen median optimointi

Mitä on sosiaalinen media?
Sosiaalisen median sovelluksia
Web-analytiikka

Web-analytiikan prosessi
Web-analytiikan sanastoa

Uutisarkisto
Trendiarkisto
Videoarkisto